Monelle meistä se on virkistävä asia arjessa. Sen äärellä on koettu liuta erilaisia muistoja, kevennetty mieltä ja parannettu maailmaa, omien tärkeiden läheisten kanssa. Sen eri laaduista on nautittu ja makuvivahteita etsitty omaa suosikkia metsästäen. Kyseessä on tietenkin yksi suomalaisten lempijuomista – olut.
Olut on olennaisena osana suomalaista viihdekulttuuria. Vaikka olutta on käytetty luonnollisestikin tähtäimenä päihtyminen, liittyy kuitenkin suurin osa oluen kulutuksesta sen hyvään makuun ja sosiaaliseen tunnelmaan, johon ollut sopii kuin nenä päähän. Oluita saa monia eri tasoisia, makuisia sekä laatuisia: oluita löytyy niin sellaisia, jossa määrä korvaa laadun, kuin niitäkin missä laatu korvaa määrän.
Kaksi kategoriaa – oluen eri laadut
Vaikka olutlaatuja on olemassa monia kymmeniä, kuten lager ja stout, jaetaan oluet silti karkeasti vain kahteen pääkategoriaan. Hiivaan perustuvan jaottelun alta löytyy erilaisia lajikkeita, jotka ovat monelle tuttuja, esimerkiksi aiemmin mainittuja lagereita ja stouteja.
Kaksi pääkategoriaa oluille ovat siis pintahiivaoluet ja pohjahiivaoluet. Tämän tarkoituksena on erotella se, miten hiiva käyttäytyy valmistuksen, eli oluen käymisen aikana. Siinä missä pintahiivaan perustuvissa oluissa hiiva nousee nimensä mukaisesti oluen pinnalle, pohjahiivaoluissa hiiva laskeutuu taas astian pohjalle, jossa olut on. Erilaiset olutlajikkeet, kuten lager, kuuluvat aina toiseen pääkategoriaan.
Yleisimmät olutlajikkeet:
- Vehnäolut
Vehnä on alkuperäinen oluen valmistuksen raaka-aine. Kun puhutaan vehnästä valmistetusta oluesta, viitataan usein valkoiseen olueen. Vehnäolut on pintahiivaolut.
- Lager
Lager kuuluu pohjahiivaoluihin, ja se on yksi kulutetuimmista ja sitä kautta tunnetuimmista olutlajikkeista. Lagerin ominaispiirre on siinä, että sen käymisprosessi on pitkä.
- Ale
Ale on pintahiivaolut ja myös hyvin yleinen, brittiläinen olutlajile. Sen ominaispiirteisiin kuuluu tumma, rikkaan hedelmäinen maku. Ale on tunnettu siitä, että se käy lämpimässä.
- Stout
Stout on myös pintahiivaolut, joka tulee yleensä Irlannista. Sen väritys on musta, ja maku on hyvin tumma ja paahtunut.